Willem Krijgsman

s. 1953
Riihimäki
Taiteeseeni on kuulunut erilaisia vaiheita ja ilmaisutapoja. 80-luvulla aloitin tekemällä abstrakteja, värikkäitä taideteoksia ja kollaaseja primitiivisellä tavalla. Rakensin pienoisveistoksia, objekteja leluista, kitschistä yms. hylkytavarasta. Objektit innostivat minut piirtämään niistä uustulkintoja. Taideteokset heijastivat suoraan tunnetilojani ja olivat poikamaisen luomis-leikkimisprosessin tulosta. 90-luvulla ilmaisutapani vaihtui värikynämaalauksiin ja sisältö viittasi taidehistoriaan. Teemat tulivat tärkeiksi: inhimilliset, yhteiskunnalliset ja luonto. 2000-luvulla uustulkitessani Suomen Kulta-Ajan taiteilijoiden töitä tunsin päässeeni lähemmäksi suomalaista kulttuuria ja tunneilmapiiriä. Yhdistäessäni vanhaa hollantilaista ja suomalaista maalaustaidetta käsittelin omaa integraatioprosessiani suomalaiseen yhteiskuntaan. Viimeisin sarjani värikynämaalauksia kommentoi ilmastonmuutosta ja huoltani siitä pohjautuen Gallen-Kallelan Juseliuksen mausoleumissa, Porissa, tuhoutuneisiin freskoihin. Nykyiset taidetyöni ovat savesta muovattuja muotokuvia, relief-tyyppisiä kasvoja ja pienoisveistoksia ilman mallia. Näissä tutkin ihmisen tunneilmaisuja ja sisäisen maailman heijastumia, henkilökohtaisia balladeja.
Verkkosivut
Sulje

Hakuehdot

Tyhjennä Hae
 — 
 — 
 — 
 —  euroa
?
Vapaa lainaamossa Tilattavissa lainaamoon Lainattu Myyty Varattu Lisää teos kokoelmaan Teos lisättiin kokoelmaan