Mikko Mikkola
s. 1952
Lepaa
Teen perinteisiä öljyvärimaalauksia ja kokeellisia veistoksia eri menetelmin. Valmistan myös hopeakoruja. Inspiraationi taiteelliseen työhöni saan luonnosta. Maalauksissani yhdistän kolmea luonnonelementtiä: taivasta, maata ja vettä. Teokseni eivät ole kuitenkaan suora heijaste luonnosta, vaan ne ovat rakennettuja. Niissä näkyy ihmisen kädenjälki. Maalausten kohde on siten usein vain osittain tunnistettavissa. Käytän töissäni lasuuritekniikkaa. Teen mieluiten työtä ajan kanssa. Maalaustekniikkani on melko hidas, maalauksen pitää kuivahtaa prosessin aikana muutaman kerran välivernissausta varten. Valmiissa maalauksessa värikerroksia voi olla 10-30. Tilaustöitä en enää tee. Maalausteni aiheet ovat pitkälti samojen, minulle läheisten teemojen toisintoja, variaatioita.